Työ on iso osa elämäämme. Työpaikan vaihto on iso asia elämässämme. Miksi vaihdamme työpaikkaa ja mikä saa meidät vaihtamaan ja luopumaan tutusta ja turvallisesta paikasta? Mitä tuntemuksia se meissä herättää? Mitä tuntemuksia me luulemme sen herättävän työnantajassa? Päätös on usein haastava, kivuliaskin. Ja lopulta helpottava.
Onko työuramme suunnitelmallisia askeleita hallituin aikatauluin? Tiedämme onneksemme, että elämä itse ei ole. Työuraamme viitoittaa koulutus ja usein hyvinkin varhain tehtävät ainevalinnat. Joissain tapauksissa valinnat ovat osin mahdollisuuksia poissulkevia tai ainakin uramatkaa pidentäviä. Kutsumus voi olla hyvinkin suuri ja suunta selvillä jo nuorena. Esimerkiksi hoitotyöhön, lääkäriksi tai hengelliseen työhön imu on ymmärrettävää. On kuitenkin työuria, joissa lääkäri vaihtaa työnsä lentäjäksi ja päinvastoin. Kuulostaa hullulta, mutta onnelliselta. Se onkin mitä mainioin mittari ja tavoite. Saada tehdä työtä, jonka tuntee merkitykselliseksi, tuottaa iloa ja onnellisuuden tunnetta. Onnellisuuden tunne on yksilöllistä.
Tunnistettavaa on, että voimme olla onnellisia, kun saamme työhaasteissa olla yksilöitä, vaikuttaa päätöksien tekoon, meihin luotetaan ja meitä arvostetaan. Kuinka tämä toteutuu nykyisessä tehtävässäsi? Löytyykö vastaus näistä asioista työuran vaiheista taaksepäin katsottaessa? Koska olet pysähtynyt miettimään asiaa omalta osaltasi? Pitäisikö?
Pysähtyminen ja tarkastelu asian äärelle on arjessa, elämän ruuhkavuosissa vaikeaa. Elämän realiteetit asettavat rajat, joissa pitää liikkua. Ansiotason tulee olla arjen vastuut ja velvoitteet mahdollistava. Mielellään hieman harrastuksetkin. Liikkuminen työn perässä voi vaatia liian suuria uhrauksia. Yhtälö ei jää positiiviselle puolelle. Muistetaan nämä, ei haihatella. Mahdollisuuksia jää kuitenkin valtavasti jäljelle.
Avoimiin paikkoihin itse haettaessa on jo syntynyt toive, peruste, motivaatio muutoksesta. Irtaantuminen omasta nykyisestä tehtävästä on ainakin osittain ja osaksi aikaa alkanut. Toivottavaa tällöin on, että uusi haaste löytyisi joko nykyisestä organisaatiosta tai uudesta paikasta. Usein starttipistoolia painaa rekrytointikonsultti, joka soittaa ja kysyy kiinnostusta uuteen työhaasteeseen. Tämä hetki kaikessa yllätyksellisyydessään asettaa summaamaan nopeasti omaa yhtälöä. Miksi minua kysytään? Olisinko pätevä? Mitä minulle tarjottaisiin? Mitä menettäisin? Ja mitä minusta ajateltaisiin, jos jättäisin nykyisen tehtäväni?
Luopuminen mistä tahansa meille tärkeästä asiasta on vaikeaa ja monenlaisia tunteita herättäviä. Lapsella karkkipäivänä valinta suklaan ja jäätelön välillä tekee vaikeaksi päätös luopua toisesta. Samalla tavalla päätös irtautua nykyisestä tehtävästä uuteen, on luopumista monesta hyvästä nykyisestä asiasta. Nykyinen kokonaisuus tarjoaa turvallisuutta,
ennakoitavuutta. Eikö tästä kaikesta tulisi osoittaa kiitollisuutta, uskollisuutta nykyiselle työnantajalle? Jos lähden, olenko petturi?
Irtaantuminen nykyisestä tehtävästä on alkanut sillä hetkellä, kun huomaa olevansa aidosti uudesta haasteesta kiinnostunut. Uuteen haasteeseen siirtyminen on näin varmasti oikea päätös Motivaatio vanhaan ei olekaan enää sata. On uuden aika. Nykyinen työantaja voi onnitella työntekijää uudesta haasteesta. Kaikkien etu on, että tekijöiden motivaatio ja asenne on 100. Nykyinen organisaatio voi hakea ja löytää vastaavasti uuden tekijän 100%:n motivaatiolla. Menestyvä yhteisö muodostuu tyytyväisistä yksilöistä. Yksilön etu on yhteisön etu.
Luopuminen on siis vaikeaa ja rohkeutta vaativaa. Voimme kysyä itseltämme mukaillen viime vuonna menehtyneen taiteilijasuuruuden Vesa-Matti Loirin elämästä kertovan kuunnelman tunnusta, ”rakastitko Vesku?” Rohkeninko?
Heikki Tiihonen
Rekrytointikonsultti
Comments